Kevät tuli sitten vihdoinkin. Oli sitä odotettukin. Meillä se tarkoitti käytännössä sitä, että lähdimme etsimään jotain mukavaa metsäaluetta mihin pääsisi koiran kanssa lenkkeilemään ja vähän treenaamaan etsimistä.
Ensimmäinen paikka oli heti onnistunut löytö. Kohtuullinen polku, mukavasti metsää ja kuitenkin myös aukeaa. Ainoa miinuspuoli on käärmeiden läsnäolo. Toisaalta, kun me liikutaan, tanner tömisee sen verta mukavasti, ettei varmaan pahemmin käärmeisiin törmätä.
Aatu nauttii juoksemisesta ja paljon. Heti kun sen päästää irti, niin kaveri ottaa jalat alleen ja vöyhöttää moneen suuntaan. Tästä huolimatta Aatu pysyy näköetäisyydellä, ainakin enimmäkseen. Voi olla, että paimenkoiran luonne vaikuttaa vahvasti tähän taipumukseen. Hyvä piirre se on joka tapauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti